Mielipidekirjoituksia ja vaalimainoksia

Mielipidekirjoituksia ja vaalimainoksia

Joihinkin paikkoihin kiinnittänyt A4 koossa olevia vaalimainoksiani eilen ja tänään Onhan nuo vähän onnettoman kokoisia, A3 tai A2 olisi näkynyt vähän parempi, mutta pakko mennä niillä resursseilla mitä on. Vaalimainoksia olen tulostanut varmaan vajaa 200 kpl eli niitä riittää jaettavaksi joihinkin postilaatikkoihin, ei tietenkään kaikkiin, mutta joihinkin. Jaettavaa kuitenkin riittää, vielä vähän liian kylmä ja…

Askartelua sinne päin

Askartelua sinne päin

Pientä askartelua näin sunnuntai-iltaan. Autodesk Fusionilla suunnittelin jalustan ja kirjaimet. Vähän jalustan mitat oli sinne päin niin kirjainten asettelu on mitä on, mutta onneksi ei tässä taloa olla rakentamassa. Tulostin kahdessa eri osassa 3D tulostimella ja liimasin kuumaliimalla osat yhteen. Värit on mitä on, ei ollut oikein sopivampia värejä esimerkiksi vihreää tällä hetkellä. Ylhäällä oleva…

Kuntamatkailua

Kuntamatkailua

Tänään on ollut niin hieno sää, että tuli mentyä sellaisia teitä joita en ole varmasti pitkään aikaan mennyt. Ahosta Siponkoskelle ja sieltä Heikkilään Tiet eivät olleet ihan niin sulat, että kantoivat. Varmaan myöhemmin keväällä sellaisessa kunnossa ettei ihan kaikilla autoilla pääse.

Testituloksia ja vaalikampanjan suunnittelua

Testituloksia ja vaalikampanjan suunnittelua

Aamulla huomasin, että nieluviljelyn tulokset olivat tulleet ja vähemmän yllättäen tulos oli NEGAT eli negatiivinen eli ainakaan streptokokkia ei löytynyt näytteestä mikäli se vain onnistui. Muuten edelleen yskää, satunnaista kurkkukipua ja väsymystä. Mutta ihan kuin yskä olisi hieman paranemaan päin, kun en ainakaan viime yönä herännyt sen takia. Aika iso osa vapaa-ajasta mennyt vaalikampanjan toteuttamiseen,…

Yksinäisiä narsisseja ja digitukiryhmä

Yksinäisiä narsisseja ja digitukiryhmä

Torstai-aamu alkoi mukavasti kun olin huomannut, että tänään torstaina oli joka vuotinen Yksinäinen narsissi -kampanjan päivä. Aamuajelulla huomasinkin yksinäisen narsissin ja pelastin sen. Liuta muitakin narsisseja näkyi ajelun aikana, mutta kohtuus kaikessa, koska halusin jättää muillekin löytämisen ilon. Viime vuonna narsissin löytyminen oli yllätys, tänä vuonna osasi jo hieman odottaa. Mutta mahtava ja mieltä piristävä…

Vierailu koulukeskuksessa ennen remonttia

Vierailu koulukeskuksessa ennen remonttia

Tänään kävin lukion rehtori Petri Saaren kanssa pienellä ryhmällä tutustumassa Vetelin koulukeskuksen nykyisiin tiloihin. Eipä tilat nyt olleet pahemmin muuttuneet siitä kun lukiosta valmistuin vuonna 2016. Mitä nyt Kaskelaa on remontoitu. Tuli omat kouluajat mieleen kun kiersin pitkästä aikaa tilat läpi, kun eihän noita yleensä pääse katsomaan. Jonkin verran kyllä huomasi, että osa tiloista kaipaa…

Kuntavaalikampanjan toteutusta ja terveyskeskuskäyntiä

Eilen maanantaina tuli tulostettua vaalimainoksia n. 90 kpl joita tarkoitus jakaa postilaatikoihin. Vielä pitäisi vähintään tuplat ellei triplat tulostella. Jos jostain löytäisi A5 koossa olevaa paperia (eli puolet A4sta) niin ei tarvitsisi leikellä A4 kokoisesta kun sille tulostan kaksi tuollaista niin ne pitää aina leikellä erikseen ja lopputulos ei aina ole siistein. HalpaHallissa oli vain…

Kuntavaalisivun avauskirjoitus

Tänään lauantaina 15.3.2025 on vajaa kuukausi H-hetkeen eli vaalipäivään. Olen toista kertaa ehdolla kuntavaaleissa Vetelissä. Edellinen kerta meni kohtalaisesti, 11 äänellä sain varajäsenen paikan sivistyslautakunnassa. Tällä kertaa toiveissa on hieman enemmän ääniä, mutta saa nähdä miten lopulta käy. Aloitan tällaisella lyhyellä postauksella tämän pienimuotoisen blogisivun.